Jean Sibeliuksen tuotanto yksissä kansissa

Jean Sibeliuksen tuotanto yksissä kansissa

Sibelius-Seuran, Kansalliskirjaston ja saksalaisen Breitkopf & Härtel -kustantamon yhteishanke julkaisee Sibeliuksen kaikki teokset perusteelliseen tutkimukseen pohjautuvina laitoksina.

Seura julkaisee yhdessä Kansalliskirjaston ja saksalaisen kustannusliike Breitkopf & Härtelin kanssa Jean Sibeliuksen koottujen teosten kriittistä laitosta Jean Sibelius Works – Jean Sibelius Werke (JSW). Teossarjan julkaiseminen aloitettiin vuonna 1996 ja sarja käsittää valmistuessaan n. 60 nidettä. Vuoden 2022 loppuun mennessä sarjassa on ilmestynyt 37 nidettä, viimeisimpinä mm. orkesteriteokset Dryadi, Pan ja kaiku sekä Pohjolan tytär sisältävä nide (JSW I/13) ja kaikki jousikvartetot sisältävä nide (JSW IV/4). 

Hankkeessa työskentelee nykyisellään kaksi päätoimista ja neljä osapäivätoimista tutkijaa. Julkaisusarjan päätoimittajana ovat toimineet professori Fabian Dahlström (1996–2000) ja professori Glenda Dawn Goss (2000–2004). Nykyinen päätoimittaja (2004–) on musiikin tohtori, professori Timo Virtanen.

Seura on huolehtinut hankkeen rahoituksesta, josta noin puolet on saatu Opetus- ja kulttuuriministeriöltä ja loppuosa kulttuurisäätiöiltä: Alfred Kordelinin yleinen edistys- ja sivistysrahasto, Föreningen Konstsamfundet r. f., Jenny ja Antti Wihurin rahasto, Niilo Helanderin säätiö, Suomen kulttuurirahasto ja Svenska kulturfonden. Lisäksi Sibeliuksen oikeudenomistajat ovat tukeneet hanketta. Tutkimustyö tehdään Kansalliskirjaston tarjoamissa tiloissa.

Sibeliuksen perilliset lahjoittivat säveltäjän jäämistössä olleet käsikirjoitukset Helsingin yliopiston kirjastoon, nykyiseen Kansalliskirjastoon, vuonna 1982. Lahjoitus mahdollisti kokonaiskuvan saamisen Sibeliuksen laajasta tuotannosta, hänen teostensa sävellyshistorian tutkimisen ja mahdollisti etupäässä tähän lahjoitukseen sisältyneiden lähteiden tutkimukseen perustuvan koottujen teosten kriittisen laitoksen toimitustyön aloittamisen. 

Tarve uusinta tieteellistä tutkimusta hyödyntävästä Sibeliuksen teosten täydellisestä laitoksesta oli tunnustettu jo kauan. Useiden Sibeliuksen keskeistenkin sävellysten nuottijulkaisut olivat olleet puutteellisia eikä huomattavaa osaa painetuista nuoteista enää ollut saatavilla. Tämä pyritään nyt korjaamaan käynnissä olevalla Suomen musiikintutkimuksen laajimmalla hankkeella, jonka ansiosta Sibeliuksen tuotanto tulee kokonaisuudessaan muusikoiden ja tutkijoiden ulottuville tieteelliseen tutkimukseen pohjautuvina, huolellisesti tarkistettuina laitoksina ja ”yksissä kansissa”. JSW on myös muodostunut tekstikriittisen tutkimuksen keskukseksi musiikin alalla Suomessa, ja sen piirissä karttunutta tietotaitoa on hyödynnetty useiden muiden säveltäjien teosten kriittisiä laitoksia valmistavissa hankkeissa.