XII Kansainvälisen Jean Sibelius-viulukilpailun voittoon karismaattinen Inmo Yang

XII Kansainvälisen Jean Sibelius-viulukilpailun voittoon karismaattinen Inmo Yang

Poikkeusoloissa järjestetty XII Kansainvälinen Jean Sibelius -viulukilpailu 18.-29.5.2022 oli suurmenestys: Yle Areenassa yli 2 miljoonaa katselukertaa, uusia innovaatioita ja palkintoja sekä kaiken huippuna karismaattinen voittaja ja yleisön suosikki Inmo Yang, jonka kansainvälinen ura sai Sibelius -viulukilpailun voiton ansiosta voimakasta nostetta 

Sibelius-Seura ja Taideyliopiston Sibelius-Akatemia ovat järjestäneet jo kolmatta kertaa yhteistyössä Suomen suurimman kansainvälisen klassisen musiikin kilpailun, 12. Kansainvälisen Jean Sibelius-viulukilpailun. Sibelius-Seura kantaa kilpailun taloudellisen vastuun. Kilpailutoimikunnan puheenjohtajana toimi Sibelius-Seuran puheenjohtaja, teollisuusneuvos Lauri Ratia sekä varapuheenjohtajina Sibelius-Akatemian dekaani Emilie Gardberg sijaisenaan varadekaani Olli-Pekka Martikainen. Kilpailutoimikunnan muut jäsenet olivat Petri Saavalainen, Jaakko Ilves, Lea Rahkola-Kauranen, Emil Viitala, Miisa Järvi, Päivi Arjas ja Ylen edustajana Miikka Maunula. Kilpailun pääsihteeri Päivi Pousar toimi myös kilpailutoimikunnan ja esikarsintaraadin sihteerinä.

Kerran viidessä vuodessa järjestettävä Kansainvälinen Jean Sibelius-viulukilpailu oli määrä pitää säännönmukaisesti 22.11.-3.12.2020, viiden vuoden kuluttua edellisestä, vuonna 2015 pidetystä kilpailusta.

Covid-19

Covid-19 pandemian vuoksi kilpailutoimikunta päätti kokouksessaan 26.5.2020 siirtää kilpailun pidettäväksi 18.-29.5.2022. Kilpailun ajankohdan siirtäminen kahdella vuodella eteenpäin vaikutti tuolloin, keväällä 2020, erityisen varovaiselta, mutta osoittautui jälkeen päin arvioiden viisaaksi ja vastuulliseksi päätökseksi. 

Uudet hankkeet ja palkinnot, strategiatyö

Kilpailuajankohdan siirtäminen tarjosi jo erinomaisesti valmistellulle kilpailulle lisäaikaa kehittää kilpailua edelleen. Boston Consulting Groupin (BCG) johdolla tehtiin v. 2021 Sibelius-viulukilpailulle kattava strategiatyö, ensimmäistä kertaa kilpailun historiassa. Strategiatyössä kartoitettiin laajasti johtavat kansainväliset viulu- ja musiikkikilpailut, joihin verratessa Sibelius-kilpailun vahvuudet, kuten esim. korkeasti arvostettu brändi ja maailmanluokan huippukilpailun maine ja sosiaalisen median ja verkon hyödyntäminen, nousivat esille. Strategiatyöryhmässä olivat mukana edustajat Sibelius-Seurasta, Sibelius-Akatemiasta, Sibelius-suvusta, Ylestä, Helsingin kaupunginorkesterista, Radion sinfoniaorkesterista, Helsingin Juhlaviikoilta sekä vapaalta taidekentältä. Lisäksi taustatyöhön haastateltiin edellisvuosien ulkomaisia kilpailijoita, asiantuntijoita sekä sidosryhmien edustajia. 

Kaikki kilpailuun ilmoittautuneet saivat käyttöönsä kaksi esiintymisvalmennusvideota, jotka Taideyliopiston Sibelius-Akatemian esiintymiskoulutuksen lehtori Päivi Arjas tuotti varta vasten Sibelius-viulukilpailuun osallistujille.

Sibelius-viulukilpailussa annettiin ensimmäistä kertaa erikoispalkintona soitinlaina, viulu Giovanni Battista Guadagnini, Torino 1772. Sibelius-viulukilpailu teki soitinlainasta sopimuksen maineikkaan lontoolaisen soitinvälittäjän J & A Bearen ja Beare’s International Violin Societyn kanssa. 

Sibelius-viulukilpailu tukee kilpailussa menestyvien viulistien kehittymistä taiteilijoina sekä auttaa heitä eteenpäin urallaan. Kilpailun voittaja sai nyt ensimmäistä kertaa henkilökohtaista mentorointia kilpailun jälkeen kahdelta suomalaiselta huipputaiteilijalta, Sakari Oramolta ja Pekka Kuusistolta etäyhteyden kautta tapahtuvana konsultointina yhteensä 4 kertaa.

Kilpailun finaaleissa esiintyvät orkesterit, Radion sinfoniaorkesteri (RSO) ja Helsingin kaupunginorkesteri (HKO), kutsuvat vuorotellen kussakin kilpailussa joko voittajan tai valitsemansa finalistin solistikseen. Vuoden 2022 kilpailun voittaja Inmo Yang esiintyi HKO:n solistina suomalaisen musiikin päivänä 8.12.2022 Jan Söderblomin johdolla ja RSO valitsi finalisteista Yesong Sophie Leen esiintymään kahdessa konsertissa Sakari Oramon johdolla. Suomalaisista sinfoniaorkestereista Sinfonia Lahti, Tapiola Sinfonietta, Tampere Filharmonia sekä Oulun kaupunginorkesteri kutsuvat myös valitsemansa finalistin solistikseen.  

Ylen ja Sibelius-viulukilpailulla on yhteinen historia ensimmäisestä kilpailusta v. 1965 asti, ja tässä kilpailussa toteutettiin uutena kokeiluna erinomaisesti toimivassa yhteistyössä Yle Innovaatiot-työryhmän kanssa AI-tekoälytuomari ja NFT-palkintopokaali voittajalle. 

Tekoälytuomarille ohjelmoitiin tuomariston puheenjohtaja Sakari Oramon valitsemista parametreistä arviointimalli, ja tekoälytuomari ”Janne” valitsi kilpailun finalistien Sibeliuksen viulukonserton esityksistä parhaan. Sibelius-viulukilpailun leikkimielinen tekoälytuomarin käyttö oli ensimmäinen laatuaan kansainvälisissä musiikkikilpailuissa. Tekoälytuomarin palkintosijat menivät seuraavasti: I Diana Adamyan, II Inmo Yang ja III Georgii Moroz.

Voittajan NFT-pokaali toteutettiin palkintoviulun valokuvasta, ja sen suunnitteli NFT-taiteilija Erwin Laiho.

Venäjän hyökkäys Ukrainaan helmikuussa 2022 ja sodan vaikutus Sibelius-viulukilpailuun

Kilpailutoimikunta joutui käsittelemään kahdesti venäläisten kilpailijoiden osallistumista kilpailuun:
Kilpailutoimikunta teki 7.3.2022 päätöksen, että kaikki kilpailijat arvioidaan puhtaasti taiteellisten ansioittensa perusteella. Karsintaprosessissa mukaan valikoitui myös kaksi venäläistä nuorta viulistia. Esikarsinta-raati noudatti Kansainvälisten musiikkikilpailujen maailmanliiton (WFIMC) linjausta, jonka mukaan kilpailijoita ei tule sulkea pois kilpailusta pelkästään kansallisuuden perusteella. Jean Sibelius -viulukilpailu on asianomaisen maailmanliiton jäsen.

Tilanne oli kuitenkin maaliskuun alun jälkeen muuttunut Ukrainan sodan jatkuessa yhä hirveämpänä. Siksi kilpailutoimikunta käsitteli 8.4.2022 uudelleen Jean Sibelius -viulukilpailuun valittujen venäläisten kilpailijoiden osallistumismahdollisuuksia ja totesi, että vallitsevissa poikkeuksellisissa oloissa venäläisten osallistuminen kilpailuun ei ole mahdollista. Sodan kauhut ja hiljattain esiin tulleet julmuudet olivat johtaneet siihen, ettei kilpailutoimikunnalla ollut moraalisesti ja eettisesti muuta mahdollisuutta kuin sulkea venäläiset pois kilpailusta. Kilpailutoimikunta halusi päätöksellään myös taata neutraalin ja rauhallisen ympäristön kaikille kilpailijoille.

Kilpailu 18.-29.5.2022 koostui yhteensä viidestätoista tapahtumasta:

Alkuerät yhteensä 6 tapahtumaa
Välierät yhteensä 6 tapahtumaa
Finaalit yhteensä 3 finaalikonserttia

Kilpailuun ilmoittautui määräaikaan mennessä ennätysmäärä, 240 osallistujaa 19 maasta, ja ilmoittautuneista 6 oli suomalaista. Ilmoittautuminen ja kilpailijoiden esikarsintaohjelman lähettäminen toteutettiin verkossa, ja esikarsintaraadin jäseninä olivat pj. Sibelius-Akatemian lehtori Jaakko Ilves, Tapiola Sinfoniettan konserttimestari Meri Englund ja Radion Sinfoniaorkesterin konserttimestari Petri Aarnio. Esikarsinnan jälkeen kilpailuun valittiin 49 kilpailijaa, joista suomalaisia oli 3. Kilpailuun osallistui sairastumisten ja peruutusten jälkeen lopulta 39 kilpailijaa 17 maasta, heistä 3 suomalaista.

Kilpailun alku- ja välierät järjestettiin perinteikkäässä Taideyliopiston Sibelius-Akatemian R-talon konserttisalissa, (os. Pohjoinen Rautatiekatu 9) 19.-25.5. ja finaalit Musiikkitalossa 27.-29.5. Välierän pakollisena kappaleena oli tilausteos, sooloviulukappale säveltäjä Magnus Linbergiltä, nimeltään Caprice. Tuomariston puheenjohtajana toimi kapellimestari, orkesterinjohdon professori Sakari Oramo. Kilpailun tuomaristoon kuuluivat Jaakko Ilves, Ida Kavafian, Henning Kraggerud, Lucie Robert, Daniel Rowland ja Elina Vähälä.  

Palkinnot:
I palkinto 30 000 €   Inmo Yang    
II palkinto 20 000 €   Nathan Meltzer    
III palkinto 15 000 €   Dmytro Udovychenko    
Muut finalistit 3 000 €   Diana Adamyan, Yesong Sophie Lee ja Georgii Moroz    

Erikoispalkinnot:
2 000 € parhaasta tilausteoksen esityksestä Inmo Yang.

Sibelius-suku lahjoitti 1.000 €:n suuruisen erikoispalkinnon jokaiselle välierään valitulle 18 kilpailijalle.

Sibelius-viulukilpailussa annettiin ensimmäistä kertaa erikoispalkintona soitinlaina, viulu Giovanni Battista Guadagnini, Torino 1772.  Viulun lainaa suosiollisesti Jane Ng J & A Bearen ja Beare’s International Violin Societyn välityksellä. 

Sibelius-viulukilpailu tukee kilpailussa menestyvien kehittymistä taiteilijoina sekä auttaa heitä eteenpäin urallaan. Kilpailun voittaja saa henkilökohtaista mentorointia kilpailun jälkeen Sakari Oramolta ja Pekka Kuusistolta etäyhteyden kautta tapahtuvana konsultointina yhteensä 4 kertaa.

Kilpailun kävijämäärät ylittivät odotukset, etenkin huomioon ottaen sen, että Sibelius-viulukilpailu oli ensimmäisiä suurempia yleisötapahtumia pandemian jälkeisessä kulttuuritapahtumien jälleenrakennusajassa. Koko kilpailun kävijämäärä oli yhteensä n. 6700 henkilöä.

Yleisradio lähetti viulukilpailun kokonaisuudessaan suorina verkkolähetyksinä Yle Areenassa. Sibelius-viulukilpailun suosio oli poikkeuksellinen menestys; Yle Areenassa koko kilpailu sai yhteensä ennätykselliset yli 2 miljoonaa katselukertaa. Vertailun vuoksi voi todeta, että kansainvälisistä musiikkikilpailuista vain Puolan Chopin-pianokilpailu on saanut enemmän katselukertoja verkkolähetyksilleen.

Jokaisena kilpailupäivänä oli myös radio-ohjelmassa kooste kilpailusta ja kilpailun finaalit radioitiin ja televisioitiin suorana kaksikielisenä lähetyksenä Yle Fem Teema-kanavalla ja Yle Radio 1:ssä. Kotimaisista medioista Helsingin Sanomat raportoi kilpailusta päivittäin sekä printti- että verkkojulkaisuissaan. 

Viulukilpailun muista yhteistyökumppaneista mainittakoon Länsi-Uudenmaan koulutuskuntayhtymä Luksian matkailualan opiskelijoiden harjoittelijoiden työryhmä, joka hoiti kilpailutapahtumien lipun- ja ohjelmakirjamyynnin. Suomalaisissa kansainvälisissä musiikkikilpailuissa on perinteisesti ollut niin sanottu varjoraati tai varjojury, joka on koostunut nuorista ammattiopiskelijoista. Tällä kertaa Sibelius-viulukilpailun varjojury koostui Länsi-Helsingin musiikkiopiston kouluikäisistä viulisteista, lehtori Terhi Malin oppilaista. 

Sibelius-viulukilpailun arvot ovat kannustavuus, ajassa eläminen ja korkealaatuisuus. Nämä arvot näkyivät sekä kilpailun suunnittelussa että toteutuksessa. Tasavallan presidentti on kilpailun suojelija jo toista kertaa. Kilpailun taiteelliset ja kulttuurihistorialliset tavoitteet, Sibeliuksen musiikin kansainvälinen tunnettuus ja suomalaisen musiikkielämän kehittäminen, toteutuivat.   Kaikki kilpailusuoritukset ovat tallennettuina Yleisradion Areena-palvelussa.

Yle Areena
Koko kilpailu löytyy tästä linkistä
https://areena.yle.fi/1-62103101